Lahjaksi

20.23

kerhotädeille, tarhatädeille, opettajille, äidille, ystävälle, anopille tai ihan kenelle vaan. Itse tehty laventelikylpy, ihana hemmottelu  hetki lahjaksi.
Oli meinaan niin helppo ja nopea tehdä lasten kanssa.
Ohjeen laventelikylpyyn bongasin täältä

Tällä ohjeella sain reilu kaksi annosta laventelikylpyä:

1 kg eli noin 8 dl merisuolaa
6 rkl kookosöljyä
muutamia tippoja laventeliöljyä
ihan pikkaisen sinistä elintarvikeväriä. 

Aluksi tuotti vaikeuksia löytää Liedosta laventeliöljyä. Etsin jo Tupalanmäen Puodin nettisivuilta, mutta siellä ei ollut, kävin kuitenkin vielä paikan päällä löytyihän sitä, nettikauppaa kuulemma uusitaan niin ei siksi löytynyt sieltä. Ystävälliset myyjät auttoivat, kun kauhealla kiireellä kävin kävin asioilla.

Muut aineet löytyivätkin citymarketista. 

Aineet sekoitetaan keskenään, itse sulatin kookosöljyn juoksevaksi, jotta sen saisi hyvin sekoitettua. Laitoin ensin 6 tippaa laventeliöljyä ja tuoksuttelin ja taisin laittaa toiset 6 vielä lisää, kun ei tuoksunut vielä liian vahvasti. Sinistä väriä laitoin ihan pikkiriikkisen ja se riitti.

En lähtenyt etsimään mistään kuivattuja laventelin oksia, ne olisi kyllä tehneet kylpysuolasta vielä nätimmän näköisen, ensi kerralla sitten. 

Tästä annoksesta tuli kahteen 0,5 l purkkiin sopivasti (en sullonut ihan täyteen) ja itsellekin jäi vielä kylpysuolaa testattavaksi. Tekovaiheessakin tuli hierottua kookosöljyä käsiin ja iho pehmeni ihanasti. 

Lopuksi askartelin vielä tarra-arkille etiketin purkin kanteen.







kylpy, jalkakylpy, diy, laventelikylpy, itsetehty, lahja


kylpy, jalkakylpy, diy, laventelikylpy, itsetehty, lahja


On kyllä ainakin minun mielestäni ihana lahja kenelle vaan. Ja lastenkin oli helppo tulla mukaan tekemään. Poikani maistelikin suolaa, ennen kuin laventeli siihen lisättiin. 

Mari



You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Oi mikä ihana lahjaidea! Hempeän siniset suolakiteet näyttävät
    ihastuttavilta kauniissa lasipurkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, todella hempeän väristä minunkin mielestäni.

      Poista
  2. Ihana lahjaidea näin kesällä mökille viemisiksi!
    Tuoksuuko tuo kookos tuossa läpi?

    VastaaPoista
  3. Kyllä se kookos aika paljon tuoksui läpi aluksi, senkin vuoksi lisäsin vähän enemmän laventeliöljyä mitä ohjeessa neuvottiin.

    VastaaPoista