Yrttejä puutarhalta

9.00

Åblogilaiset ystävineen oli kutsuttu eilen Liedon kukka ja puutarhalle viettämään yrtti-iltaa. Itselleni paikka on tuttu jo muutaman vuoden ajalta, kun olen käynyt kesäkukat sieltä monesti hakemassa. Parhaaksi olen todennut sieltä ostetut kukat ja yrtit ja mihinkäs sitä enää muualta hakemaan kun melkein naapurissa nykyään asutaan. 

Itse kylvin tänä vuonna siemenestä asti yrttejä ja hyötykasveja, osa onnistui ja osa ei, joten puutarhalta hankintaan taas valtavan iso tomaattiamppeli sekä mansikka-amppeli, sillä viime vuonna hankituista tuli todella iso sato.

Saatiin kuulla yrttitietoutta puutarhan omistajalta. Hän antoikin hyviä vinkkejä ja neuvoja. Ystävällistä ja osaavaa palvelua. Puutarhalla oli myös paljon valmiita istutuksia ja amppeleita - helppoja viemisiä ja lahjoja kesän juhliin ja vierailuihin tai ihan vaan omaksi iloksi. 

Itselle lähti testaukseen mm. greippiminttu. Ostamatta jäi vielä suklaaminttu sekä mansikkaminttu. Yksi tämän kesän suosikeista on oliiviyrtti.

Illassa oli mukana Jesse's Dinesta kokki, Elmeri, hän oli loihtunut meille aivan taivaalliset tarjottavat, joissa oli tottakai illan teeman mukaisesti käytetty yrttejä erittäin taitavasti.

Tomaatti-vuohenjuusto crustadi
Halstrattualohta ja rosmariini creme
Savuporo cornettoa ja kuivattua timjamia
Paahdettu valkosuklaa pannacotta ja minttumansikoita.
 Kuulostaako hyvältä? Se todella oli hyvää.
 




















Kiitos ihanasta illasta kaikille niin järjestäjille, åblogilaisille kuin ystävillekin.
Kannattaa tulla käymään vähän kauempaakin. 

Mari 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ihania kuvia olet napsinut illan aikana! Ilta oli inspiroiva ja tuo puutarha niin karkkikauppa, että vaikka luulin, että meillä on jo kaikki mitä tarvitaan, lähti silti mukaan vielä kassillinen kaikkea vihreää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkia ja yrttejä ei voi olla koskaan liikaa. :)

      Poista