Kastejuhla

22.48

Viime sunnuntaina meillä vietettiin kolmannen lapsen kastejuhlaa. Vieraita oli 19 sekä lisäksi oma perhe.
Kutsukorteiksi olen tehnyt kaikille lapsille samanlaiset. Eli painanut pienokaisen jalan kuvan kutsukorttiin.


 Ristiäisten värinä oli turkoosi. Tosin turkooseja kukkia en saanut vaan päädyin vihreään neilikkaan sekä ristiäispöydän kimpussa oli myös valkoinen ruusu.


Ristiäispöydällä hääraamattu, kukkakimppu, kynttilä ja kastemalja. Malja on saatu häälahjaksi ja siinä on kastettu meidän kaikki kolme lasta.


Teemaväri näkyy myös kahvikuppien kattauksessa. 



Meillä on ollut maalis-huhtikuussa jo kahdet juhlat ennen ristiäisiä. Tarjoilua piti hieman miettiä, kun en kaikissa juhlissa halunnut tarjota samoja ruokia. Ristiäisissä oli siis tarjolla salaattia, focacciaa, patonkia ja tomaatti-mozarella piirasta basilikaöljyllä. Salaatiksi tein tarjolle perussalaattia ja erilaisia lisukkeita salaattiin kuten pähkinää, katkarapuja, juustoa.





Makeista tarjottavista löytyi minttusuklaakermatäytekakku, hedelmä-pavlova, 4 v synttärikakkuna oli mangorahkakakku sekä keksejä. 



Alla vielä kuva ristiäispuvusta, jossa sekä minä ja veljeni että kolme lastani on kastettu. Mekko on tehty äitini hääpuvusta. Mekon nauhat ovat vain vaihtaneet välillä väriä vaaleanpunaisesta vaaleansiniseen ja taas vaaleanpunaisesta limenvihreään ja nyt  turkoosiin.


You Might Also Like

0 kommenttia

Popular Posts

Tykkää Facebookissa

Lukijat