Pupuja

16.47

Nähtiin meidän ikkunasta muutamana aamuna peräkkäin pupuja juoksemassa pihalla tai rusakoita ne olivat, mutta minä aloin tekemään suloisia pupuja.

Kankaina käytin pellavaa ja froteeta. Minulla on ollut oikein puputyöpaja. Ensin leikkasin kankaat, sitten ompelin, sen jälkeen täytin ja taas ompelua ja viimeistelyä. Nyt minulla on pupuja jokaisessa vaiheessa. Jouduin siivoamaan ompelukoneen pois esikoisen synttäreitä varten, enkä ole vielä ehtinyt takaisin tuomaan. Ylhäällä kuvissa näkyy pupun korvia ja vartalo sekä täytetyt koivet.

Tässä kuvassa kaverukset istuvat vierekkäin ainoastaan vartalot ja jalat valmiina. Kädet, korvat, naama ja vaatteet vielä puuttuvat. Nuo froteesta tehdyt puput ovat kyllä niin pehmoisia, aivan ihania lahjoja vaikka vauvoille ja lapsille tai kylpyhuoneen sisutukseen.



Tämä on ainoa valmis pupu, toistaiseksi. Jos tarkkoja ollaan, niin tälläkin on vielä vaatteet hieman kesken. Esikoiseni on jo useamman kerran pyytänyt itselle tätä pupua, lupasin tehdä myös hänelle kasan pupuja, mutta tämä pupu on nyt ainakin toistaiseksi sisustamassa kotia eikä leikeissä mukana.


Ai niin, kaavat näihin pupuihin olen ottanut kirjasta Tildan kevät - ompelua ja askartelua

You Might Also Like

0 kommenttia