Istutuksia talon päädyssä

21.44

Tuntuu että kaikkialla on keskeneräisiä hommia, mutta kyllä sitä valmistakin ollaan saatu. 

Talon toisessa päädyssä (toisessa päädyssä on maakellari), 
josta tie tulee ylös etupihalle on myös pieni istutusalue.
Keijuangervon sain ystävältäni jo alkukesästä ja jossain vaiheessa siitä oli puolet kuivunut, mutta nyt taas vihertää koko pensas.
 Minulla on muutama aurinkokennovalaisin, jotka vaan lykkäsin tuonne, mutta ne onkin ihan kivat siinä ja saivat jäädä siihen. 


Tuijia kävin ostamassa pari viikkoa sitten ja ne olen tuohon istuttanut.  Kivet kävin kaivamassa omalta kurapellolta ja pengertänyt niillä istutusaluetta. 
Tuohon voisi vielä yhden tai kaksi keijuangervoa hankkia sekä vuorenkilpeä maanpeittokasviksi ja haketta istutusten juurelle.


Mitä ei voi piilotta se pitää korostaa, kuten tuo kaivonkansi.  Sinne täytyy tarvittaessa päästä, joten se oli sopiva paikka lyhdylle. Takana näkyy varaston ovi. Siihen on tarkoitus vielä joskus tehdä katos ja rimoitus, mutta vasta joskus. Tämä on ainut istutusalue/kohta meidän pihalla, johon ei paista aurinko koko päivää. Tämä on talon pohjoispuolella ja vain aamupäivällä ja illalla aurinko pääsee paistamaan tähän. Suunnittelinkin tähän hankkivani myös köynnöshortensiaa.


You Might Also Like

1 kommenttia

  1. On sulla ollut kivissä kaivamista :) mutta hyvältä näyttää! Köynnöshortensia on niin kaunis, sopii kyllä hyvin kokonaisuuteen.

    VastaaPoista