Yhteenvetoa rakennusprojektista

13.28

Rakennusprojekti - itse tehden pitkästä tavarasta KAIKKI.
Mies on tehnyt kaiken paitsi viralliset putkityöt, johon vaaditaan alan ammattilainen sekä isommat maansiirtotyöt ja räjäytykset.
On muurannut, laatoittanut, maalannut, tasoittanut sekä tehnyt sähköt sähköalan ammattilaisena.
Apuna ollut välillä pari sukulaista, mutta suurimmaksi osaksi yksin. Iltaisin ja viikonloppuisin ei ole muutamaan vuoteen miestä/isiä näkynyt kotona. Nyt helpotti kun päästiin muuttamaan.

Huomaa tontin reunoilla kasvava kaisla - ihan kuin merenranta tontti olisi. :)

Meidän rakennusprojekti on alkanut vuonna 2009 marraskuussa kun myytiin kuukaudessa rivitalo kolmio ja meidän piti muuttaa pois siitä kuukaudessa ja vuokrattiin ensimmäiseen vapaana oleva asunto. Kaksiossa asuttiin vuosi ja toinen lapsi oli syntymässä perheeseen niin pitkän etsinnän jälkeen löydettiin iso omakotitalo vuokrakämpäksi, jossa asuttiin 3,5 vuotta.


Vuosi 2010 kaadettiin puut metsästä. Rakennuslupa saatiin joulukuussa 2010



19.12.2010 on otettu talvella kuva kun kaikki puut on saatu kaadettua.


Pohjia alettiin tehdä keväällä 2011


Kaivinkone oli huhtikuussa kaivamassa mullat ja kannot pois.



Räjäytyksiä tehtiin toukokuussa. Koko kesä tehtiin maansiirtotöitä, pohjantasoittelua, tietä ym. ja syyskuun alussa oli pohjat valettu.


2001 syksyllä saatiin melkein kokonaan muurattua pohjakerros.


Joulukuussa 2011 myrsky kaatoi tontin reunoilta noin 15 puuta ja siinä olikin taas talveksi töitä. 


Toukokuussa 2012 oli ontelolaatat paikoillaan.


Kesäkuussa 2012 talo oli harjakorkeudessaan.



Marraskuu 2012 katto, ikkunat ja ovet paikoillaan.



Koko vuosi 2013 ollaan tehty sisätöitä eli lämmitys, ilmaistointi, vesi, sähkö, väliseiniä ym.

Välillä tehtiin pihaa valmiimmaksi ja taas takaisin sisätöihin. 


Heinäkuun lopussa 2014 päästiin muuttamaan. Yläkerta on täysin valmis ( no okei, pari listaa puuttuu vielä ja keittiöstä pari laattaa välitilasta). Yläkerrasta löytyy keittiö, kodinhoitohuone, wc+ suihku, olohuone, eteinen ja 3 makuuhuonetta.

Alakerrassa on vielä kaikki kesken väliseinät on mutta kaikki pinnat, sähköt yms puuttuu. 

Tänään tehdään maakellarin kivetystä, jotta saadaan täytettyä maa oikeaan tasoon ja saataisiin tehtyä vielä tänä syksynä alas terassi. Ei täältä tekeminen ainakaan lopu vielä moneen vuoteen, jos silloinkaan.

Alla vielä pari päivää sitten otettuja kuvia.







Pian aloitan postaussarjan, jossa esittelen huoneita yksi kerrallaan. 

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Huh, aika homma! Onnea muutosta ja loppusuorasta! Miehellä on myös haaveena rakentaa talo oman metsän puista itse,mutta minusta se vaikuttaa ihan älyttömältän liian suurelta projektilta. Nyt olemme päättäneet siirtää rakentamista muutamalla vuodella, kunnes lapset ovat vähän isompia.. Nyt kun tuntuu, että aika on kortilla, niin miten kortilla se sitten olisi rakentaessa.. Tulimme siihen tulokseen, että meistä ei olisi siihen nyt.. Mutta ihanaa että jaoit tämän meidän kanssa! Kiva tietää joku, joka on toteuttanut saman!

    VastaaPoista

Popular Posts

Tykkää Facebookissa

Lukijat