Tervetuloa meille

23.34

Pakko kai se on aloittaa, vaikka ei noita listoja olekaan saatu vielä joka paikkaan laitettua.
Tervetuloa siis kurkistamaan miltä meillä näyttää. 
Näkymä ovelta aukeaa läpi koko talon ja suoraan parvekkeen ovelle ja ulos asti. 


Oikealle jää liukuovelliset vaatekaapit sekä tuulikaapissa että eteisessä. 
Tai no ensin oli tarkoitus laittaa tuohon tuulikaapin ja eteisen väliin ovi, mutta laitetaan sittenkin vaan listat, koska se ovi olisi koko ajan vaan tiellä. Lattia on tummanharmaata laattaa ja seinät on maalattu vaaleanharmaalla niin kuin melkein koko yläkerta muutenkin. 


Haastetta toi heti kolmen lapsen kengät ja ulkovaatteet. Ehdimme muutaman viikon asua täällä, kun tuulikaapissa ei ollut vielä naulakoita niin aika kaaosta oli. Ja kyllä, tuolla vaate- ja kenkäpinon alla on myös kenkäteline.


Ikeasta hain kaksi samanlaista kenkätelinettä, jotka saa päällekkäin, mahtuu muuten todella monet kengät noihin. Sekä lapsille naulakot omalle korkeudelle, että ne vaatteet oikeasti ylettyy laittamaan naulakkoon. Nämä naulakot ovat Biltemasta. Meinasin jo Ikeasta ostaa myös naulakot, mutta minulla ei ollutkaan tarkkaa seinän mittaa mukana ja eipä ne tähän olisi mahtuneetkaan. 


Tuolla takaseinällä on vielä Askosta hankittu naulakko, johon voi oman takin heittää. Eteisen puolella liukuovikaapeissa on sitten kunnolla tankotilaa sekä omien että vieraiden takeille. 


Matka jatkuu seuraavaan huoneeseen, toivottavasti pian.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Ihana kun näytät todellistakin arkea! Välillä on saappaat ja takit vinossa pinossa, välillä naulakossa. Kivalta ja toimivalta näyttää naulakko ja kenkäteline. Näkymä eteenpäin asunnossa houkuttaa odottamaan lisää kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Jee! Kivoja nää tervetuloa meille-postaukset, lisää odotellessa :)

    VastaaPoista
  3. Kivan näköinen eteinen! Kiva nähdä kotia pian lisää :)

    VastaaPoista