Aarresaari

22.41

Tänään käytiin katsomassa Turun kesäteatterissa Aarresaari. Vähän mietitytti miten meijän pojat jaksaa istua paikoillaan, mutta alku oli niin jännittävä että molemmat pojat 2v ja 4 v istuivat ihan hiljaa paikoillaan silmät suurena. Välillä piti katsoa ilmettä, että onko jo liian jännittävää, kun omastakin mielestä merirosvot näytti vähän pelottavilta. Eli hyvä maskeeraus ja puvustus!  

Kuvaaja: Mikko Vihervaara
Kuvaaja: Mikko Vihervaara

Näyttelijät tekivät upeat suoritukset ja heillä oli myös hyvä kontakti yleisöön. Meidän isäntä pääsi kättelemäänkin ja lapset siirtyi penkeissä taaksepäin kun näyttelijät loivat syviä katseita pitkien merirosvo partojen ja asusteiden takaa.

Kuvaaja: Mikko Vihervaara
Lapset tunnisti myös tutun näyttelijän Pikku Kakkosesta sekä Robinin laulut "Boom Kah" ja "Puuttuva palanen".  Esityksestä löytyi myös paljon hyvää huumoria aikuisempaan makuun. 

Kuvaaja: Mikko Vihervaara
Pojatkin saatiin pysymään suht hyvin paikallaan pienillä herkuilla sekä väliajan juoksentelulla.Tyttö 6v oli ihan haltioissaan ja seurasi silmätarkkana koko esityksen ajan musiikin tahdissa eläytyen.
Pieni sadekaan ei haitannut, koska katsomo pysyi kuivana. Vinkkinä voin sanoa, että kannattaa ottaa vaikka retkipatka tai muuta pehmykettä mukaan, niin on paljon miellyttävämpi istua.
Esityksen lopuksi lapset pääsivät vielä kokeilemaan merirosvojen miekkoja, voitte vaan arvata kuinka haltioissaan siitä oltiin. 
Kotimatkalla vielä kyseltiin, että kai me mennään taas ensi vuonna katsomaan uusi esitys. 

Kiitos Turun kesäteatterille mukavasta illasta! 
 

Mari


*Liput saatu yhteistyössä Turun kesäteatterilta*

You Might Also Like

0 kommenttia

Popular Posts

Tykkää Facebookissa

Lukijat