Casa fragola - avoimet puutarhat

10.00

Kävin sunnuntaina avoimet puutarhat päivänä muutamissa puutarhoissa ihastelemassa ja hankkimassa ideoita ja inspiraatiota oman pihan tekemiseen. 

Tässä esittelyssä ensimmäinen puutarha, joka sijaitsee Peltolan siirtolapuutarha alueella Turussa. Alueella kävellessä harmittelin, miksi ei useammat ollut sieltä lähtenyt mukaan päivään ja esittelemaan mihania pihojaan ja puutarhojaan. En ole koskaan aikaisemmin ollut siirtolapuutarha alueella ja se tunnelma siellä oli sanoin kuvaamaton. Ihan kuin olisi ollut toisessa maailmassa. Pihat olivat toinen toistaan upeampia, mutta tässä siis esittelyssa Casa fragola.  Tunnelma täällä oli kuin Etelä-Euroopassa palmujen ja muiden eksoottisien kasvien keskellä.

Blogiin on tulossa vielä pari muutakin puutarhaa esittelyyn, jossa sunnuntaina kävin. Instagramista löytyykin jo pari kuvaa mitä on tulossa.
Seuraavaksi avoimet puutarhat ovat vuoden päästä 7.8.2016  

Mari 






 


 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Oi, miten ihana tunnelma tuossa puutarhassa ♥ Tuo penkki on kaunis. Meillä vastaava, mutta tällä hetkellä osina. Puuosat pitäisi uusia. Nyt kun olen useammassa blogissa katsellut avoimien puutarhojen kuvia harmittaa suunnattomasti, etten saanut itseäni sunnuntaina liikkeelle. Meidänkin lähellä olisi ollut avoimia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kiva penkki oli vielä niin ihanassa paikassa tuossa puun alla ja köynnös tuossa puun ympärillä.
      Ensi vuonna sitten kaikki lähiseudun puutarhat läpi. Itsekin oli viime vuonna ensimmäistä kertaa ja vain yhdessä puutarhassa. Tänä vuonna jo useammassa.

      Poista