Hyötypuutarha

11.00

Hiphei, vihdoinkin saatiin pihalla jotain eteenpäin. Meillä on siis suurinosa pihaa vielä täysin peltoa/savimaata. Saatiin ilmaiseksi viime kesänä reilu 20 kuorma-autollista savimaata täytteeksi ja sitä on levitetty pihalle koko vuosi. Korotettiin maata, kun vesisateella pelto olisi muuten kuin uima-allas. 
Nyt täytemaat on suurimmaksi osaksi levitetty ja tilattiin kunnon multaa Lammenkorven Multajalosteelta. Häviävän pieneltä kasalta sekin tuolla näyttää, mutta sillä päästiin jo hyvään alkuun.

Lavankaulukset sain ystävän kautta ja pari viikkoa sitten sain ne öljyttyä. Nyt ne ovat täynnä multaa ja lapset sai istuttaa sinne porkkanaa, sipulia, kurkkua ja kesäkurpitsaa. Myös muutama mansikan taimi laitettiin lavankauluksiin, jotka kävin viime viikolla hakemassa Liedon Kukka ja Puutarhasta.  
Perunamaa on vielä vaiheessa ja tarkoitus olisi vielä perunoitakin istuttaa, ensimäistä kertaa itse. Nähtäväksi jää saadaanko jotain satoa vai ei. 

Tuossa hyötypuutarhan asettelussa on myös logiikka, miksi se on laitettu keskelle peltoa vinottain. Olllaan tilattu jo muutama vuosi sitten pihasuunnittelu Neulapuusta ja sitä yritetään toteuttaa. Eipä sitä itse kyllä osaisi miettiä mihin kohtaan mitäkin laittaisi, että tulisi järkevästi sijoiteltua eri toiminnot pihalle.  Lasten leikkipaikka tehtiin jo viime kesänä ja nyt toinen isompi alue on tämä hyötypuutarha.

Mieli tekisi hankkia jo kukkamaat täyteen perennoja, omenatarhaa omenapuita, kasvihuone ja marjapensaita, mutta pikku hiljaa jatketaan pihanrakentelua.






You Might Also Like

1 kommenttia

  1. On teillä puuhamaata siellä ja tilaa tehdä vaikka mitä, vau! Ihan mahtavaa myös, että on suunnitelma, jota kohti voi mennä pala palalta. Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista

Popular Posts

Tykkää Facebookissa

Lukijat