Minusta tulee isona valokuvaaja

14.36


Minkä inspiraation eilen sainkaan Createllan valokuvauskurssilla Adalmiinan Helmessä
Facebookin (klik) puolella jo eilen paljastinkin, että olin valokuvauskurssilla eilisen päivän. 



Olen aina pitänyt valokuvaamisesta (kaverit varmasti tietää kun aina kamera ollut mukana), mutta hyvin pitkälti mennyt automaatti asetuksilla. Eilen se muuttui, sillä Camilla oli niin loistava opettaja.


Minulla oli missio viime kesäksi - lukea järjestelmäkameran käyttöohje kannesta kanteen. No se ei toteutunut, koska lapset piti kiireisenä ja oli raksaa ja muuttoa yms. Olen myös koulutukseni puolesta käynyt muutama vuosi sitten yhden kamerakurssin, mutta se oli niin teoriaa eikä päässyt harjoittelmaan niin se siitä sitten.


 Eilisellä kurssilla kuitenkin koin muutaman ahaa-elämyksen ja jatkossa tulee olemaan aivan eri meininki kuvauksen kanssa. Voisin jopa ammattia alkaa tästä itselle suunnittelemaan, se vaatii toki paljon lisää kuvausta.


Kurssi pidettiin siis Adalmiinan Helmessä ja siellä oli aivan loistavat mahdollisuudet harjoitella kuvausta, jota saimmekin tehdä pitkin kurssia. 
Vuorotellen teoriaa ja harjoitus otoksia, kyllä tekemällä oppii.


Meillä oli siis pahimmat parhaimmat mahdolliset harjoituspaikat tunnelmallisen hämärässä, paljon erilaisia valaistusta omavaassa navettapuodissa. 
Sai kyllä säädellä asetuksia kamerasta, jotta sai hyviä kuvia.


 Niin ihania tuotteita, että olisin voinut ostaa koko puodin tyhjäksi, mutta tällä kertaa kuitenkin ostin vain happy lights palloja omaan sarjaani. Niitä on muuten tulossa lisää piakkoin puotiin ja tällä hetkellä voi tehdä vielä ennakko tilauksia sillä ne loppuvat nopeasti vaikka rekka-autollinen palloja onkin tulossa, kertoi Adalmiinan Helmen Annarina.


Vaikka siellä oli nytkin ihania tuotteita yllinkyllin niin tavaramäärä on kolminkertaistumassa ja joulutuotteet tulevat navettaan. Joulunavetta aukeaa 25.10. ja itse aioin myös mennä ihastelemaan tunnelmaa ja tekemään hankintoja, sillä olin myös viime vuonna joulun aikaan siellä tekemässä hyviä jouluhankintoja.


Oli kyllä pää pökerryksissä ihanista tuotteista, oivalluksista ja inspiraatiosta ja on edelleenkin.


 Nyt vasta kuvista huomasin alla olevassa kuvassa aivan ihastuttavan kaapin. Juuri tuollainen minulla on hakusessa meidän olohuoneeseen. Onkohan se myös myytävänä.


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. 
 Mari

You Might Also Like

13 kommenttia

  1. Voi upeus mitä kuvia!! Ei kyllä lieventänyt harmitusta kun en eilen päässyt töiden vuoksi tulemaan.. Niin ihana paikka ja teillä oli varmasti antoisa kurssipäivä! Kiitos joulunavetta-vinkistä, päivämäärä on kalenterissa. :) ihania päiviä sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, seuraavalle kurssille sitten. Antoi kyllä paljon. Joulunavettaan on kyllä päästävä. :)

      Poista
  2. Tosi hyviä kuvia! Oli kyllä ihan huippuhyvä kurssipäivä. Pään on täynnä uutta tietoa ja jonkin verran olen kyllä myös pökerryksistä kaikesta tuosta tiedosta. Valkotasapainot ovat tänään menneet jo melko kyvin kohdilleen, mutta säätöjen kanssa on edelleen tekemistä. Harjoitusta, harjoitusta, harjoitusta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä mahtava kurssipäivä. Minäkin harjoittelin lapsien kuvausta ja oli kylläsata kertaa helpompi kuvata noita sisustustuotteita, jotka pysyi paikoillaan. :D

      Poista
  3. Upeita kuvia! Kyllä harmitti, etten tuonne päässyt! Olisivat meinaan opit enemmän kuin tarpeen;)
    Kivaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, seuraavalle kurssille sitten vaan, voin todellakin suositella.

      Poista
  4. Wau! Tosi hienot kuvat, ihanat Helmen tunnelmat olet saanut vangittua! Oli kiva kurssipäivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin oli itselläsikin upeita kuvia. Ja oli kiva viettää kurssipäivää teidän kanssa.

      Poista
  5. Kivoja kuvia ja varmasti hyödyllinen kurssi. Ja Helmeen pitää mennä pian, viimeistään kuun lopussa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä hyödyllinen kurssi. Ja Helmeen ehdottomasti joulua katsomaan. :)

      Poista
  6. Hei, mikä kamera ja objektiivi sinulla oli tuolla Helmessä käytössäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan perussettiä eli kamerana canonin 400 D ja objektiivina 18-55 mm.

      Poista
  7. Upeita kuvia eli ei muuta kuin innolla uutta ammattia kohti! -Sannis-

    VastaaPoista